Lauantaina 5.4. oli siis samy:n vuosikokous, jossa pk-oikeudet käsiteltiin kolmannen kerran. Ja ei, eihän niitä anota vieläkkän. Vastapuoli on aivan käsittämätön ja perustelut ihan kummallisia. luetaan tekstejä siitä millainen on 1800-luvun palveluskoira ja vedotaan rotumääritelmän seura- ja rekikoira mainintaan. Haloo, nyt on vuosi 2008 ja asiat "hieman" toisin kuin 1800-luvulla.. jopa pk-puolella ollaan siirrytty ajassa eteenpäin..

Kokonaisuudessaan tunnelma kokouksessa oli aivan kummallinen. Kokouksen puheenjohtaja ei käyttäytynyt objektiivisesti, niinkuin puheenjohtajan tulisi, vaan ilmaisi selkeesti kantansa pk-juttuihin, puhuen päälle ja keskeyttäen puheenvuorossa olevan moneen kertaan. Kokouksessa oli myös monia ensi kertaa mukana olleita joille varmaan ainakin jäi erinomaisen hyvä maku yhdistyksen toiminnasta..

Käsittääkseni yhdistyksen tarkoitus on tukea harrastajia ja viedä yhdistystä ja sen toimintaa eteenpäin? Onko silloin pelkästään hyvä asia että hallituksessa istuu samat ihmiset kolmisenkymmentä vuotta? Vaikka toki arvostan heidän tietotaitoaan, enkä millään lailla halua heitä väheksyä, uskon, että aktiivisia paljon tietäviä ja taitavia sammariharrastajia löytyy muitakin, kuin ne muutama ihminen. Nimimerkki Skydidit kirjoittaa foorumilla:  "Eihän Amerikan eikä Venäjänkään presidentti istu kuin 4 vuotta."

Tällä hetkellä todella tuntuu että ollaan jämähdetty paikoilleen, eikä muutoksia haluta, eikä uutta tietoa olla edes halukkaita ottamaan vastaan. Nyt jo kolmantena vuonna koetettiin selittää mistä pk-lajeissa on kyse ja yhä vastustajien puolelta tulee kommenttia sota- ja vartiokoirista jne. jotka todistavat sen että kovin tarkkaan ei olla kuunneltu meidän jälki- ja hakuharrastus juttuja. Luetaan tosiaan tekstiä 1800-luvulta ja toinen toteaa "tollasta sammari mä en ainakaan halua"... naurattaisi jollei itkettäisi..

Sitten vielä pyydetään osallistumaan tapahtumien ja muiden juttujen järkkäilyyn.. pyydetään uusia ideoita jne. Apua tarjonneet kertovat, ettei apu liiemmin ole kelvannut ja uusia ideoita ei uskalla ehdottakaan ilman sodanpelkoa. (jälkimmäinen osa oma toteamukseni). palveluskoiraoikeudet eivät olleet ainoat jotka tuomittiin (tosin muuta ei yhtä rankasti) vaan moniin muihinkin jäsenistön ehdotuksiin suhtauduttiin todella nihkeästi ja yksi asia joka käsiteltävien asioiden listalta löytyi meinattiin sivuuttaa kokonaan.. "eihän sellaista voi tehdä ja sehän vaatisi sääntömuutoksen ja ilmoituksen kaupparekisteriin jne. jne."

Toteamuksena että samylla on ollut vuonna 1995 1338 jäsentä ja nyt n.850 jäsentä, eli melkein 500 jäsentä vähemmän..

Pk-aiheesta oiva juttu löytyy myös Arttulan blogissa ja toki tämänkin vuoden vuosikokouksesta löytyy keskustelu foorumilta.

Toivottavasti harrastajilla riittää vielä motivaatiota treenata kaiken tämän latistamisen jälkeenkin! Ehkä vielä jonain vuonna..