Ihan kauhea ilma, vettä sataa ja on pimeetä, märkää kuraista ja harmaata. Mutta töiden jälkeen on jo ylipuolitoista tuntia valoisaa aikaa ja se innostaa treenaamaan taas, ollaan siis tässä koko talvi suurimmaksi osaksi laiskoteltu TOKOn osalta..

Niitin kanssa aloitettiin, otettiin seuraamista ja käännöksiä, joita pitäisi saada tiiviimmiksi. Ihan hienosti se sujuikin liioitelluilla vartalon liikkeillä. Liikkeestä seisomista otettiin takapalkkausella ja selkeesti Niitiltä oli unohtunut koko takapalkkauksen idea ensin. Muistuteltiin sitä mieleen ja kokeiltiin uudestaan ja pari ylimäärästä akeltahan tuo otti vielä käskyn jälkeen. Vaatii vielä aika paljon treeniä.Hyppyä otettiin pari kertaa niin että namikuppi odotti esteen toisella puolella.  Malttoi hienosti pitää kontaktia ja odottaa käskyä ja hyppäsi heti käskyn saatuaan. Ja kääntyi seisomaan kohti kun sai kupin tyhjäksi ja tehtiinkin liike loppuun saakka perusasentoa lukuunottamatta molemmilla kerroilla. Kerran otettiin ilman namikuppia, annoin vartaloavun varmuuden vuoksi ja hyvin meni.Paikallaan olon ajaksi menin auton taakse piiloon. Niitti pysyi hienosti litimärässä maassa, mutten viitsinyt sitä kauaa siellä pitää, että saataisiin treenitauon jälkeen satavarma onnistunut suoritus. Kokonaisuudessaan treeni kesti ehkä hiukan kauemmin mitä oli tarkoitus.

Hipin kanssa ihan lyhyt treeni koska sen testosteroni taso on ollut vielä vähän sekaisin astutusreissun jäljiltä. Hippi juoksi ovesta ulos päästyään kauheeta vauhtia autolle. Luuli tietty et ollaan johonkin lähdössä, kuka nyt kotona treenaa. Ainakaan me pitkään aikaan :) Päästin sen ensin tutustumaan uuteen esteeseen ja tyhjään namikuppiin. Aloitettiin lyhyellä seuraamiskaaviolla, tökki mun kättä nenällään aluksi koko ajan. Tehtiin ihan parin askeleen seuraamispätkiä ja alkoi sujua. Muutamia käännöksiä ja pitää kyllä hienosti paikkansa niissä. Hyppy otettiin kaksi kertaa namikuppi palkalla. Myös Hippi muisti kupin tyhjäksi saatuaan kääntyä seisomaan muhun päin, jee, jotain jääny mieleen, vaikka syksyn jälkeen olla hyppyä otettu lainkaan. Perusasennoista jos ei heti tippunu palkkaa Hippi tarjosi maahan menoa. Jätin huomioimatta. Kokonaisuudessaan Hipin treeni kesti ehkä n.3min ja olikin ihan ihmeissään kun kaikki kiva loppui heti kun alkoikin.

Sitten pikkuNuuka harjoittelemaan näyttelyseisontaa ja ravaamista. Tuppaa ottamaan kontaktia, vaikkei olla seuraamista harjoiteltu lainkaan, kontaktia kyllä paljon ruokakupilla ja edessä/sivulla istuen. Näyttelyjuoksutuksesta se pitää kyllä saada kytkettyä pois, oli Niitinkin kanssa ongelma joskus ja jokaisessa pentuluokan arvostelussa maininta etuliikkeistä, jotka tietysti menee pilalle jos koira seuraa.Seisominen oli melkoista kenguruloikkimisesta mut lopulta taas muisti mitä ajetaan takaa. pari onnistunutta seisotusta ja Nuukan treeni oli siinä. tämä olikin eka kerta kun oikein harjoteltiin näyttelyjuttuja, eikä vaan poseerattu kameralle :D

Kuvassa Hippi 27.3.2007, aika samanlaisilta näyttää maisemat nyt, tosin ei oo noin kuivaa..

1372130.jpg

Lauantaina on Tampere KV, huomenna on siis koirien pesupäivä. Mitenhän pidetään sammari valkoisena näissä kurakeleissä?! Osaiskohan Hippi kävellä tossut jalassa? Sellaiset on hankittu jollekin ulkomaan näyttelyreissulle, mutta toistaiseksi käyttämättömät ovat. Niitin jalat ja korvat ajattelin trimmata kohta ja kynnet myös. Huomenna sit vaan pesu ja föönaus, eikä ehkä edes koko koiraan, koska karvaa lähtee..Kaipa tuon puoliturkkisenkin siis olen kehään viemässä.